Rannikolta vuorille

Perun Limasta matka tänne Bolivian Sucreen kävi Santa Gruzin(Bolivia) kautta. Santa Gruz on trooppinen miljoonakaupunki, joka on säilyttänyt pikkukaupungin ilmeen mataline taloineen ja rähjäisen yleisilmeen. En nähnyt mitään syytä viipyä siellä päivää pitempään, vaikka miellyttävän kosteaa lämpöä olikin 33C. Niinpä olen nyt sopeutumassa Sucressa (maan virallinen pääkaupunki) vuoristoilmaan 2900 metrin korkeudella .Seuraava kohde, Potosi, on 4100m:n korkeudella.

Hieman Boliviasta:
Maa julistautui itsenäiseksi v. 1824 ja siitä lähtien oloja on tässä 9 milj. asukkaan maassa yritetty parantaa noin 200 hallituksen voimin. Lähinaapurit Chile, Brasila, Paraguay ja Argentina ovat nöyryyttäneet entistä Etelä-Amerikan suurvaltaa valloittamalla vuosien saatossa isoja alueita luonnonrikkauksineen. Niinpä välit em. maihin ovat edelleen kireän puoleisia ja siksipä maan presidentti Evo Morales kaveeraa mieluummin Venezuelan ja Cuban presidenttien kanssa. Näkyvät kilpailevan keskenään ainakin siinä, keltä irtoaa mehukkainta retoriikkaa.
Boliviassa BKT on noin 2000 dollaria/hlö, mutta jakaantuu niin epätasaisesti, että peräti 65% väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Niinpä on ymmärrettävää, että turistista pyrkivät hyötymään monenlaiset yrittäjät. Yhdenlaiseen yrittäjyyteen törmäsin Santa Gruzissa päivälliselle lähtiessäni , kun poliisiksi esittäytyvä kaveri alkoi kysellä passiani. Onnittelin häntä ja jatkoin matkaa pysähtymättä. Kaverin auki loksahtanut suu paljasti surkeassa kunnossa olevat hampaat, sääli nuorta miestä.
Kuva 1: näkymä Liman keskustasta
Kuvat 2 ja 3: alkuperäisväestöä edustavia naisia kansallisuuspuvuissaan.

Matka jatkuu

Matka jatkuu lyhyen , kotona vietetyn talvehtimisjakson jälkeen . Tällä kertaa ilman omaa ratsua, sen oleskelulupaa (Carnet)kun ei uusittu. Koko dokumentin tarpeellisuuden tällä mantereella voi kyseenalaistaa; tapasin PanAmerica-väylää matkanneen britin, jolta ei oltu Carnet:a yhdelläkään rajanylityksellä kysytty.
Vaikka matkanteosta omalla pelillä luovuinkin, niin en kumminkaan tärkeimmästä eli sitoutumattomuudesta aikaan ja paikkaan.Tarkoitus on tällä matkanrupeamalla käydä Perun lisäksi Boliviassa, Equadorissa ja Columbiassa eri kulkuneuvoja käyttäen. Pyörän vuokraamisvaihtoehtoja parhaillaan selvittelen. Mutta fiilisten mukaan etenen, ainoa varattu asia on paluulento Bogotasta.
Täällä Limassa päädyin majoittumaan Miraflorin kaupunginosaan, joka merkkiliikkeineen, hotelleineen ja ravintoloineen voisi olla missä tahansa ”hyväosaisten maassa”. Katukuva on varsin siisti ja turvallisen oloinen. Paikalliset kadunkulkijat edustavat pääosin sitä väestön 10%:a,joiden osuus kansankakusta on yli 40%.
Eilen otin kadulta taksin mennäkseni parin kilometrin päässä olevaan ravintolaan. Karttaa tietävämpi kuski kumminkin vei yli kymmenen kilometrin päähän alueelle, jossa asuu se 10% väestöstä, jonka osuus kakusta on 2-3%. Itse asiassa hyppäsin taksin kyydistä pois, kun tuli epämääräinen tunne siitä, minne oikein ollaan matkalla.
Hetken aikaa kiertelin toria ja lähikatuja paikallisten ihmeteltävänä. Ja kyllä minullakin riitti ihmeteltävää ympäröivässä rähjäisyydessä ja kurjuudessa. Olin siirtynyt eri maailmaan. Sulauduin paikalliseksi suurin piirtein yhtä hyvin kuin Helsingin kauppatorille ilmestynyt musta mies 50-luvulla. Vilpitöntä apua tuli kumminkin pyytämättä ja isolla joukolla selvitettiin mihin oikein olin matkalla. Niinpä minut tungettiin minitaksiin, jonka raivokkaalla kyydillä päädyin yllätyksekseni siihen ravintolaan, johon alun perin olin matkalla. Maksoin tasokkaasta päivällisestä sen, mitä Suomessa lounaasta. Käväisemässäni kaupunginosassa a la carte-hinnat näyttivät olevan alle eurosta kahteen.
Vielä muutaman päivän hion päätoimisesti espanjankielen taitoja vaativan ja pätevän opettajan johdolla.
Sitten suuntaan Boliviaan .