Eilinen onnenpolku kulki lukemattomien tiskien ja luukkujen kautta tullin tiloissa Sandran perässä kynä kädessä vaeltaen. Mutta lopulta päädyimme saunalämpöiseen varastoon, jossa rakentamani kontti oli täysin ehjänä!

Väännellessäni pyöreäksi kuluneella ristipääruuvarilla 60-90mm:n ruuveja irti tuli tietysti mieleen, että olisi pitänyt olla hieman malttia, kun joulukuussa niitä autotallissa vetelin kiinni uudella ruuvinvääntimellä .

Mutta urakan jälkeen pyörä oli hallin lattialla ja lähti käyntiin heti toisella startilla. Olisi kyllä lähtenyt ensimmäiselläkin, jos olisin huomannut akun kiinnittää.

Silloin rinnassa hieman liikahti, tuntui siltä sisäinen pikku-poika muistutti olemassaolostaan.

Välähdyksen omaisesti tuli mieleen hetki yli 45 vuoden takaa, jolloin sain mopon syntymäpäivälähjaksi ja veljesten kanssa mentiin sitä katsomaan Raisontie 4 kellariin.

Tälläiset hetket tekevät ihmissielulle hyvää.



Tänään torstaina 29.1 sitten käynnistyi matkan moto-osuus. Tie oli hyvä kuntoinen ja suora.

Nopeusrajoitus oli 110, mutta vauhti tuppasi hiipuen nousemaan. Pari tuntia suoraa ajeltuani tuli eteen hyvä näköinen kaarre, ja saadakseni mukavaa kallistusta hieman kiihdytin.

Olin kyllä aikaisemmin todennut, että poliisipartioita on tienposkessa tiheästi, mutta juuri tuolla hetkellä se unohtui. Ja niinpä mutkan loppuvaiheessa lyhyt ja paksu poliisimies viittelöi vihaisenpuoleisesti tiensivuun. Ilmoitti, että mutkan kohdalla oli 60 nopeusrajoitus!!

Kaikki paperit vaadittiin nähtäväksi ja tietysti olin ne pakannut alinmaiseksi. Kun en muistanut mihin konttiin/kassiin ne olin pakannut. Tottakai ne löytyivät viimeisestä kassista koko tavaramäärän ollessa tienposkessa. Tuuli niitä riepotteli ja ja hoikempi työpari suostui niitä jopa kokoon haalimaan. Poliisiautossa tuo lyhyt ja paksu selvitti, että minun on mentävä kunnan poliislaitokselle sakko maksamaan. Luulin ymmärtäväni. Ja sitten seurasi prosessin toinen osa; hän heilutti passiani ja viittilöi sormellaan edestakaisin. Nyt pelkäsin ymmärtäväni; kun olen maksanut, niin voin tulla hakemaan passiani.

Nyt päätin kääntyä aktivoituneen sisäisen pikku-poikani puoleen ja pyysin siltä vaikuttavinta katumus-ilmettä. Sen verran siitä oli hyötyä, että tämä lyhyt ja paksu siirtyi puolustuskannalle ja naputti olkapäätään tarkoittaen, että hänellä ei sellaiseen natsat riitä. Toivonkipinä heräsi ja katsoin hoikempaa ja hänellä joku natsantapainen oli. Niinpä siiryimme hänen puheilleen ja sama katumus-ilme päälle ja lievästi vibraattoa ääneen; " Mui perdone, puede hacer uno exceptione, jo reducita velocita"( Huom. kirjoitettu niinkuin äänsin). Ja se tehosi, tämä natsallien toivotti hyvää matkaa.

Kättelin molemmat, mutta sakoitushaluisen kädenpuristus oli hieman ponneton.

Ainoaksi tappioksi jäi purjeen ominaisuudet saanut pyörän peite, jonka tuuli nostatti tavarakasasta ilmaan ja vei kauas pellolle.

Ja tästä eteenpäin sitten mentiinkin nopeusrajoituksia suurin piirtein noudattaen.





Aikomani yöpymispaikka rantakaupungissa ei miellyttänyt , joten jatkoin matkaa ja kilometrejä kertyi 688 päivän mittaan, 300km aiottua enemmän.

Lämpötilä oli pahimmillan iltapäivällä 32,5C. Pysähdykset olivat tiukka paikka, silloin tuntui kypärään ja haalaariin tukehtuvan.

Pyöräni ja suomalainen rekisterikilpi saavat aikaan tavattomasti kiinnostusta ja ihmiset tulevat aktiivisesti juttelemaan ja neuvoja on helppo saada. Rajoitteena tietysti alkeellinen espanjan- kielen taitoni.

Mitä itse ajamiseen tulee, niin lähtökohtaisesti moottoripyörä ei tunnu olevan tasavertainen kulkuneuvo autojen kanssa. Takaatuleva autoilija edelllyttää mopoilijan pyörän koosta riippumatta väistävän tiensivuun. Asia on vain realiteettina hyväksyttävä ja annettava tietä.