Mendozasta matka käynnistyi keskiviikkona 18.11 takkuisesti. Päivän pääohjelmaksi muodostui odottelu. Pyörän luovutus huollosta kesti 3t, lähes saman verran meni luukkuhyppelyssä raja-asemalla. Chilien puolella sai odotella myös maantiellä tietöiden takia, niinpä tein 70km:n matkaa taas tuon tutuksi tulleen 3-tuntisen.
Seuraavana päivänä matka jatkui n. 600km San Felipestä pohjoiseen. Vaeltelijan unelmakaupungissa Serenassa viivyin pari ” I was just whiling days away and dreaming”.
Ja jälleen tie vei miestä pohjoiseen, rannikkotietä pitkin, Taltal:n kautta Tocopillan kaupunkiin, jossa turisti oli harvinainen ilmestys. Se ei kumminkaan estänyt nauttimasta laadukkaasta ja edullisesta kalapäivällisestä hökkeliravintolassa(maalattia).
Tocopillassa kohtasin huoltoasemalla synkkäilmeisen motoristiseurueen; kolme chileläistä pariskuntaa Harlikoilla. Heidän tarkoituksensa oli ajaa Columbian pohjoisrannikolle, mutta vastoinkäymiset alkoivat heti Perussa. Huoltoasemalla vietiin yhdestä pyörästä laukku, vaikka yksi kuski oli vartiomassa. Pyöriä ”ihaileva” nulikkalauma oli onnistunut hetkeksi harhauttamaan vartiomiestä ja laukku lähti. Jatkoivat kumminkin matkaansa, mutta Equadorissa sattui vakavampaa; valepoliisien tekemä aseellinen ryöstö. Tuijottaminen pistoolinpiippuun oli kumminkin liikaa ja sai heidät kääntymään takaisin. Suurin osa rahavaroista oli kuulemma jemmassa, joten materiaaliset vahingot jäivät pieniksi. Mutta matkamieli katosi .
Em. huolimatta edellä mainitut tapaukset eivät kumminkaan ole suurimpia riskejä, ne löytyvät liikenteestä. Enpä ole itsekään vähältä piti tilanteilta välttynyt, vaarallisimpia paikkoja ovat vuoristotiet ja isojen kaupunkien liikenneympyrät. On kauhun paikka kun vuoristotien jyrkkään nousuun jämähtynyt rekkaa alkaa luisua alaspäin kapeata tietä ja matkamies on pyörinensä muutaman metrin päässä. Tästä pääsin kirjoittamaan, kun ehdin ampaista vuoren puoleiselle pientareelle.
Kuvat 1 ja 2: Mieltä sykähdyttävää värien hallintaa(Serenan kaupunginmuseo
Kuva 3: Rannalla Tyynen Meren kaksi kulkijaa, rapu ja sen kuvaaja
Kuva 4. Kävelijän maisemia Serenassa.
Seuraava kohde on San Pedro de Atacama .
Oletko jo ajatellut, mihin saakka aoit ajaa ennen joulunviettoa?
VastaaPoistaSenverran katselin Columbian tietoja, etta sinne ei tavallisella turistilla ole mitaan asiaa. Jopa Ecuador voi olla liian hurja paikka eli Talara taitaa olla viimeinen sopiva lahtosatama. Tumbes laiturit taitavat olla liian pienia isoille rahtilaivoille.
Moi Esa
VastaaPoistaOltiin edellinen viikko Lapissa hiihtelemäsä, ei ole ehkä vertailukelpoista sun matkantekoon, jossa tuntuu löytyneen uusi sanonta Siperia opettaa=Etelä-Amerikka opettaa perusteellisesti. Siis eikun eteenpäin kuin mummo lumessa.(Täällä ei ole lunta eteläsuomessa)
Olli,
VastaaPoistaehkä ehdin Uruguay:hin asti. Siitä on erittäin miellyttävät muistot. Matkan jatkaminen tällä pyörällä on iso kysymysmerkki,koska Carnet menee umpeen vuodenvaihteessa. Suomen Autoliitto ei saanut sitä uusittua.
Ja käydessäni Argentiinan Autoliitossa sain vastauksen: "Ei sitä voi uusia, koska se on todistus siitä, että ollaan läpikulkumatkalla ja oleskelu on tilapäistä. Ongelma on lähinnä siinä, että ilman voimassa olevaa Carnet:a voi seurauksena olla tullausmaksut. Mutta asiat menevät niinkuin ovat mennäksensä.
Terve Aulis,
VastaaPoistajuu, kyllä Etelä-Amerikka opettaa. Harvenevat hiukset vaan meinaavat nousta pystyyn, kun oppi tulee varoittamatta ja vaarallisesti. Tänään on tehty matkaa lähituntumassa erilaisten eläinlaumojen kanssa. Chilen puolella nousin 4800 metriin ja vilpoista oli.