rauhallisia välipäiviä, espanjan opiskelua ja pieniä pohdintoja

Kun Calafate:sta matkasuunnitelmasta poiketen tulikin aiottua pitkäaikaisempi oleskelupaikka, niin päätin parantaa espanjan osaamista yksityisopettajan avustuksella.
Roberton, 54-vuotiaan elämäntaiteilijan kanssa vietin päivittäin pari tuntia. Hän osoitti alkuun kohtuutonta yliarvostusta osaamiseni suhteen antamalla Kafkan espanjankielisen teoksen oppikirjaksi(Informe para una academia y otros cuentos). Vaihdoin sen kumminkin ensimmäisen istunnon jälkeen perinteiseen oppikirjaan, jonka opettajani koki itselleen tylsäksi, kun ei syntynyt aasinsiltoja mielenkiintoisiin keskusteluteemoihin.
Eilen, viimeisen kerran pidimme 6-tuntiseksi venähtäneen opetushetken hänen kotonaan. Kielen opiskelu tapahtui makkaraa avotakassa grillaten , viiniä juoden ja toistemme taustoihin tutustuen.
Roberto kertoili elämästään ja sen virstanpylväistä. Lääketieteen 3-vuotiset opiskelut Argentiinassa olivat vaihtuneet amerikkalaiseen yliopistoon, jossa hän oli oli suorittanut bachelor –tutkinnon (science of economics). Ei sekään ollut miehen kutsumus ja lopulta hän erikoistui ”kastelujärjestelmä insinööriksi” työskennellen vuosia mm. Brasiliassa, josta hän ensimmäisen vaimonsakin löysi. Tämä vaimo vaihtui jossain vaiheessa kotimaiseen, argentiinalaiseen. Kummastakin liitosta hänellä on tyttäret. Jotka tuntuivat äidin ohella olevan hänelle tärkeimmät ihmiset.
Keskusteltuani lounaan aikana hetken Venla-tyttäreni kanssa , ryhtyi hän haikeudella muistelemaan kesää( siis tammikuuta), jolloin hänen tuolloin 13-vuotias tyttärensä oli tullut isäänsä tapaamaan. Brasilian lämpimissä osissa asuva tyttö oli tottunut uimaan lähes 30-asteisissa vesissä. Calafatessa sattui olemaan poikkeuksellisen lämmin päivä, lähes 30C:tta. Mutta vesi Argentina-järvessä oli silti vain 5C johtuen järvessä olevista lukuisista erikokoisista jäälohkareista, jotka olivat jäätiköstä lohjenneet.
Varoittelusta huolimatta oli tytär 13-vuotiaan ”minä en tarvitse neuvoja”-asenteella hypännyt laiturin nokasta jäiseen veteen, kuten kotona Braziliassa. Kuulemma vieläkin kylällä muistetaan tytön järven yli kantautuneet kauhunkiljaisut.
Robertin elämässä tuntuivat tapahtumat olleen onnellisia ja monet koetut vastoinkäymisetkin olivat myöhemmin osoittautuneet hyvien asioiden esiasteiksi.
Nyt hän odotti malttamattoman äitinsä vierailua. Kinaa kuulemma syntyy vain siitä, että yli 8-kymppinen äiti haluaa kivuta kuvassa näkyviä kapeita kierreportaita nukkumaan poikansa lähelle.
Roberton ennen esteenä ei ole vaatimaton asuminen tai kädestä suuhun eläminen. Aina koittaa viikonloppu, jolloin tavataan ystäviä, mennään ratsastamaan, grillaamaan nuotiolla ja viiniä juomaan. Kesäisin hänen hevosensa on vaatimattoman kodin edessä liekassa ja työntää aamulla päänsä avoimesta ikkunasta ja hirnahtamalla herättää hänet. Hän elää tässä ja nyt ja on sinut menneisyytensä kanssa.
Mutta pitkä lounas jatkui ja tunnelma kohosi talouskokoa olevan viinipullon hupenemisen myötä( 1,5 l, hinta noin euron). Mutta niin kuin elämässä valitettavan usein käy, hyviin hetkiin haluavat myös ongelmat osallistua. Matkoilla on tullut tavaksi refleksin omaisesti tunnustella lompakkotaskua, niin nytkin.
Tyhjä!
Muistin varmasti kaivaneeni taksiimaksun lompakosta, joten Roberto ampaisi makkaranpalaa kakoen taksiasemalle. Siellä hän hälytti ajossa olleen taksin asemalle. Ja kun lompakkoa ei löytynyt, jäi kuski levittelemään käsiään ja Roberto palasi surullisen näköisenä.
Syöksyin lievää voimakkaammassa paniikissa keppien kanssa koheltaen tielle. Ja kas, siellä lompakkoni odotti poimijaansa. Näytin sitä välittömästi ikkunasta roikkuneelle Robertolle. Kun tulin sisälle, oli uusi talouspullo jo pöydässä onnellista tapausta juhlistamaan . Viinin väri , tuoksu ja maku olivat nyt parempia kuin useimmissa maistamissani ranskalaisissa grand cru-viineissä!
________________________

Näissä kuvissa on miehen kotitalo kokonaisuudessaan. Kahteenkymmeneen neliöön mahtuu kaikki hänen tarvitsemansa: olohuone, keittiö, WC ja nukkumaparvi. Keittiön kaapin virkaa toimitti autotallihyllykkö, jossa oli myös miehen niukka työkaluvarasto öljypurkkeineen. Jääkaappia ja TV:tä hänellä ei ole. Juokseva vesi on , muttei vessan pyttyä(reikä lattiassa toimitti sitä virkaa).
Lämmöneristys oli yksinkertaisen ikkunalasin, ohuen oven ja eristämättömien seinien varassa. Ihmetellessäni selviytymistä heinäkuun 20 asteen pakkasissa, Roberto totesi maakaasua Patagoniassa riittävän lämpöä tuottamaan. Kun se on tolkuttomaan halpaa, niin hänen lämmityskulunsa talvikuukausina ovat noin viisi dollaria kuukaudessa,. Tällöin ei ole tarvetta investoida kallisiin eristerakenteisiin. Arvioin hänen kotinsa lämmitysenergian kulutuksen kW:na ylittävän isokokoisen suomalaisen omakotitalon kulutuksen.
Talvella kuulemma tosin tulee usein katkoksia kaasutoimituksissa, jolloin sisälämpötila laskee lähelle ulkoista. Mutta patagonialainen on tottunut tällaisestakin selviytymään.
Kuvan merinäkymä aukeaa hänen olohuoneestaan. Suomessa näkyvän arvo olisi monikymmenkertainen Roberton taloon verrattuna.

Kämpille palasin keppien varassa keinahdellen. Runsas viinin kulutus aiheutti tuntuvaa sivuttaishuojuntaa. Ymmärrettävästi olin torjunut Roberton ehdotuksen taksin ottamisesta. Runsas viininjuontikaan ei ollut poistanut nolouden tunnetta viattoman taksimiehen syyllistämisestä.
Noin 1,5 km:n matkasta selvisin tunnissa ja siinä oli aikaa pohdiskella mm. sitä, miten ihmisolennon sijoittuminen Maslowin tarvehierarkian eri tasoille korreloi hänen onnellisuuteensa. Voisiko olla niin, että onnettomimmat löytävät ylimmältä ja alimmalta tasolta?
Ehkei ole lainkaan huonompi ajatus yltäkylläisyydestä kärsivälle ihmiselle yrittää – vaikkapa vain kokeilumielessä -laskeutua minuuttaan pohdiskelemasta toteuttamaan itseään päivittäisten pienten tekojen kautta. Työstämään unelmia toteuttamiskelpoisiksi suunnitelmiksi . Arvostamaan myös niitä päivittäisiä hetkiä, kun perustarpeet tulevat tyydytetyksi. Eikö se juuri ole elämistä tässä ja nyt?
Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuttaan ei ole ihmisen suotu hallita. Ehkä se elämän harmonia, joka koostuu synkkien ja iloisten sävelten sopusoinnusta,on lähempänä kuin huomaakaan. Tuskin se löytyy sellaisen minäkuvan tavoittelusta, jota ei ole olemassakaan.